Mietteitä joulun aikaan

Kyllä on ollut monenlaista tunteiden paloa tämän joulun alla; itkua ja iloa, edelleenkin. Työttömäksi jääminen käänsi jo muutenkin tiukalla olleen talouden päänlaelleen ja hetken tuntui maa pakenevan jalkojen alta. Sain kuitenkin todeta, että minulla on enkeleitä ystävinä ja he auttoivat eteenpäin usealla eri tavalla. Siitä kiitos heille! Muutoin ihmettelen yhä sitä, kuinka äkkiä tilanteet muuttuvat. Vielä loppukesästä luulin saavani jatkaa työssäni, jossa olen ollut viidettä vuotta. Kirjoitettiinhan työnkuvani ja resusrssini kaupungin työllistämissuunnitelmaan tälle ja ensi vuodelle. Olin hyvilläni ja kiitollinen koska ehdin lunastaa talon itselleni avioeron jälkeen. Kaikista puheista, siitä kuinka vein talon ja lapset entiseltä mieheltäni, ovat täyttä puppua. Minua on arvosteltu ja käsketty häipymään vähin äänin olematta vailla mitään. No, en minä mitään muuta ole saanut kuin hirvittävän määrän velkaa. Olenkin sanonut, että voin epäileville ja juttujen levittäjille näyttää paperit siitä kuinka suuren lainan jouduin ottamaan ja otinpa vielä kaikki yhteiset velat harteilleni. Siinäkin minun hyväuskoisuuttani ja "syyllisyyttäni" käytettiin häikäilemättä hyväkseni. Voin kertoa, että jos en voita lotossa niin makselen eläkepäivilläkin vielä lainoja. Minulla siis on velkapääomaa ihan omiksi tarpeiksi, toiselle osapuolelle kävi vähän paremmin. By the way! Tiesin selviytyväni, kun minulla oli työ työllistämisyksikön työhönvalmentajana, työ josta pidin kovasti. Toisin kävi, syksyllä ilmoitettiin ettei työt jatkukkaan, vaan "minut korvataan" tulevilla hankkeilla. Jassoo! Se oli isku navan alle. Todella iso isku! Jotenkin tuntuu, että kaikki ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Olihan työlllistämissuunnitelma hyväksytty valtuustossa ja näin muutaman kauden päättäjänä istuneena olettaisi, että valtuuston päätöksiä noudatettaisiin. Ei ilmeisesti Pudasjärvellä. Viranhaltijat "räätälöivät" budjetin niin, ettei se sisältänyt palkkaukseen tarvittavia rahoja. Siispä nyt ollaan tässä; yllättäen työttömänä ison velkataakan ja neljän lapsen kanssa odottelemassa joulua ja...ensimmäistä viiden päivän päivärahaa. Siinä sitä on kuulkaa odottamista! Tiedän, että monella on asiat paljon huonommasti, mutta tämä on minun elämäntarinaa ja minun mietteitä sekä tuntemuksia. Arvostan kaikkien taloudellisesti tiukilla olevien kamppailua huomisesta, tiedän itse mitä se on. En toki ole ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa, että tiukkaa tekee, mutta aikaisemmin se ei ole sattunut juuri joulun ja vuodenvaihteen tietämille. 

Niinkuin aiemmin jo kerroin, olen todella kiitollinen ystävilleni, jotka auttoivat meitä/minua. Saamme lasten kanssa ruokaa joulun ajaksi ja voin lapsilisistä maksaa lainan ja sähkölaskun. Nehän ne akuuteimmat ovat. Ja onneksi ne muutamat pienet lahjat on tullut hankittua jo aiemmin lapsille niin saavat edes jotain. Itselleni riittää kynttilänvalo, joululaulut, luminen luonto ja joulukirkko sekä lasten läsnäolo. Mutta en voi olla ajattelematta yhtä rakasta ihmistä, ihmistä jolla on erityinen paikka sydämessäni, ja kaipaamasta häntä vierelleni. Se ei vain ole mahdolllista... Minun on pitänyt valita niin. Usein toivon, että voisimme jolloinkin vielä olla ja elää yhdessä. Taaplata samaa matkaa ja olla onnellisia ja että se hyväksyttäisiin. Rakkauskin tekee kipeää. Ehkä huominen on parempi kuin tämä päivä, ehkä ensi vuosi tuo tullessaan muutakin kuin murhetta...

Kaikesta huolimatta kuulkaamme joulun ilosanomaa ja rauhoittukaa itse kukainenkin. Hyvää Joulua kaikille!


Toppatakissaan ne seisoivat kuin sotilaat, lumiset puut
Jostain pyrähti varpunen
Nenänpäätä kipristelee pakkaspoika
Se, joka järvellä juoksi tuulispäänä
Oliko se tonttu? Vilahdus kuusen takana
Kuun sirppi kääntyy kyljelleen ja jatkaa matkaa
Tähti, yksi kirkkaampi muita, johdattaa sinutkin jouluun