Häivähdys auringosta sumuverhon läpi
Tunnen aamun viileyden ja se saa minut värisemään vilusta
Tunne - yksi askel kohti huomista"
Tähän viikkoon on mahtunut monenlaisia asioita ja konkreettista tekemistä. Kipu on alkanut hellittää; fyysinen ja psyykkinen. Väsymys viipyy hiilloksen lailla hiipuvana, mutta kenties sammuu ja tilalle tulee uusi energisyys. Sitä minä tavoittelen!
Olen saanut paljon ihania, tsemppaavia yhteydenottoja ja viestejä ihanilta ihmisiltä. Sitä mukaa olen huomannut, että minullakin on paikka ja olen tärkeä ihminen monelle kanssa eläjälle. Yksi ihanimmista ja itkettävimmistä viesteistä saapui Belgiasta. Se sai minut ajattelemaan asioita taas tavalla, jonka olin melkein unohtanut. Myös mustia pilviä on leijunut taivaanrannassa, mutta ne eivät ole nousseet auringon säteiden eteen. Hyvä niin. Molli sävelet ovat tulleet tutuiksi.
Tämän hetkinen elämän tilanne on vaatinut voimavaroja ja paljon asioiden halkomista sekä kipukynnyksen nostamista. Kuitenkin tuntuu, että tällä kaikella on merkityksensä ja paikkansa minun elämässä kävi miten kävi tai minne polku kuljettaakaan. Voin rehellisesti todeta jälkeenpäin itselleni, että olen tehnyt sen minkä voi ja yrittänyt parhaani. Se riittäköön. On ollut hyvä huomata ja ymmärtää kuinka paljon asioita voi vaikea elämäntilanne saada aikaan puoleen, jos toiseen; hyvässä ja pahassa. Kipeilläkin asioilla on sijansa ja ne voi kääntää voimavaraksi, kun ne kohtaa silmästä silmään, rehellisesti.
Kauniit maisemat, ennen käymättömät paikat ja läheiset ihmiset; niistä olen rakentanut purjeita elämänlaivaan, jolla jatkan hapuilevaa matkaani. Sitten, kun purjeet ovat valmiit ja laiva valmiina ulapalla, astukaa ystävät purteen ja tulkaa mukaan seikkailuun! :)
Nyt minä lähden rantaan sytyttelemään tulet ja odotan illan hämärtyvän. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti