Yksi matka

Ponnistin maailman laidalta
hyppäsin tuntemattomaan
liidin linnun lailla halki ilmojen
kurkotin viimeiset metrit kuin pituushyppääjä

Ja sitten se oli siinä
valtava putous
täynnä kuohuvaa vettä
huutoni hukkui kosken pauhuun
kummassa kiehui enemmän, sisälläni vai
putouksen pyörteissä ?

Haukoin henkeä
voimat hupenivat
tunsin vahvan otteen ympärilläni
vaivuin jonnekin kaukaisuuteen
sieltä palattuani näin sinut
elämäni suurimman rakkauden

Ystävä

Ystävä ---
Se sana pitää paljon sisällään,
Se tuntuu pehmeältä,
Se muistuttaa sydämestä, lämmöstä, jakamisesta

Ystävä ---
Se kertoo Jumalan suuresta rakkaudesta,
Se tuntuu vahvalta,
Se muistuttaa lämpimästä käden puristuksesta, vahvasta olkapäästä, pehmeästä sylistä

Ystävä ---
Hän ilmestyy tyhjästä silloin, kun haluat huutaa maailmalle kipua, ahdistusta, suurta menettämisen tuskaa,
Hän ojentaa kätensä silloin, kun olet uppoamassa pimeyteen tai kun olet päättänyt olla kääntämättä uutta sivua elämäsi kirjassa,
Mutta hän tulee myös silloin, kun nauru ja ilo pulppuavat sisimmästäsi,
Silloin, kun aurinko paistaa niin kirkkaasti ettet voi katsella ympärillesi siristämättä silmiäsi
Ystävä jakaa kanssasi kaiken, kiitos siitä !

Tyhjää



Näin itseni makaamassa siinä sängyllä --- tyhjää
Vilu värisytti, se värisytti sisintäni
Isä, miksi sinä annoit minulle tämän !!!
Miksi sinä otit minusta palasen ?
Isä, teinkö jotain väärin ?
Isä, kuuletko ? Vastaa !!!
Huutoni tukahtuu kurkkuun, ääntäkään en päästä
makaan hiljaa,
tunnustelen vatsaani,
se ei ole enää siellä, ei ole enää kasvualustaa lapselle
Olenko enää nainen ? Olenko enää ihminen ?
Jostain kaukaa kuulen sanan “äiti”
Jotain liikahtaa sisälläni, jotain todella painavaa
Aukaisen silmäni, aurinko valaisee huoneen,
linnut laulavat, on kevät
Elämää virtaa ympärilläni
Isä, annoit minun elämälleni jatkoaikaa ottamalla minusta osan pois
Kiitos, Isä
Kiitos kaikesta


Paulakrates

Tänään

Taas se enteilee, tiedottaa olemassa olostaan
Se on kuin neulatyyny, kuin tulta syöksevä lohikäärme
Aina se on läsnä, välillä hiljaisempana
Olen niin väsynyt matkaamaan sen kanssa, se seuraa minua kaikkialle
Koskaan se ei jätä minua rauhaan, yksin
Tänään päätän nujertaa sen, annan ylen sen kuvottavan pahan olon tunteen
Taistelen niin kuin en ennen ole taistellut, näytän sille kuka määrää !!!
Ja ennen kuin huomaankaan olemme kietoutuneet toistemme ympärille, pyörimme ja sätkimme
Pian huomaan kuinka se on ravistellut minua,
Repinyt ja silponut kappaleiksi
Imenyt viimeisetkin voiman rippeet ja toivon paremmasta huomisesta
Siinä minä makaan pieninä palasina, alistettuna
Seuraan sivusta kuinka ylleni lasketaan esirippu, ei kuulu yhtään aplodia
Ainoa mitä kuulen on kipu --- se jyskyttää tajuntani ovea



Paulakrates

Aloitan matkan teon

21.10.2008 Pujahdin verhojen välistä tänne blogien maailmaan. Haluan jakaa kanssanne ajatuksia, tuntemuksia...hajatelmia...mietteitä elämästä; kaikesta siihen liittyvästä. Kivusta, naurusta, itkusta, ilosta...ihan kaikesta ! Minun elämääni mahtuu paljon asioita, kipeitä, keveitä.