Kulkijan ystävä

Siellä se katseli kulkijaa,
kumotteli valonsa ylle maan
Antoi aavemaisen tunnun,
ikäänkuin lakanahunnun

Valaisi polkuni,
näytti kivet
Ohjasi kulkuani perille vieden

Päivän sarastaessa painui mailleen,
tuo kulkijan yksinäisen ainut seuralainen - kuu

Ääneti

Niin ääneti se leijaili taivaalta kohti maankamaraa,
kuin höyhen se laskeutui olkapäälleni,
tunsin sen koskettavan poskeani,
hentoinen hipaisu

Niin se hiljalleen valloitti tienoon,
antoi sille uuden värin
Toi tullessaan aavistuksen tulevasta,
valkoisesta maailmasta

Aina se on yhtä ihana,
yhtä henkeä salpaava esitys,
joka kerta ennen näkemätön,
ensilumi !

Mistä tulen, minne menen ?

Siinä seisoin ja mietin kuka olen ?
Mistä tulen ?
Hiljalleen tomu laskeutuu ympäriltäni
Valonpilkahdusko ?

Hiljaisuus ympäröi minut, kietoo lujaan syleilyynsä
Kunpa se veisi kauas äärettömyyteen, aurinkoon
Maailmankaikkeuden laidalla tanssisin ripaskaa
ja keinuisin pilvipojan kanssa huimaa vauhtia
Huutaisin tuskani läpi tähtisumun
ja tuntisin miten kipu vihdoin jättää minut rauhaan leviten hiukkasiksi kaukaisuuteen

Nipistän itseäni --- sattuu
Olen elossa, minä ja sekin on siinä, kipu

Huomiseen

Keräsin taskuuni eväitä matkalle,
rohkeutta ja päättäväisyyttä

Reppuuni laitoin pussillisen päivänpaistetta
ja linnunlaulua

Korvantaakse taitoin oksan onnen puusta
ja ilon pensaan hedelmistä sidoin kaulanauhan

Rakkauden laulua hyräilin
polulleni astelin

Suuntaan katseeni tulevaan,
salaperäiseen huomiseen

Olemme yhtä

Tunnen kuinka lihakset jännittyvät,
jokainen hermosolu on hereillä
Vapauden tunne valtaa minut

Kuin tuulispää kiidämme halki pellon,
olemme yhtä
Metsänreuna lähestyy nopeasti

Rytmikkäästi rummuttavat kaviot,
harja hulmuaa kasvojeni edessä
Voi sitä riemua !

Kylki kylkeä vasten kävelemme tallin lämpöön,
pehmeä hevosenturpa painautuu poskeani vasten
Mikään ei voita tätä tunnetta !

Enteilyä

Siinä se tirskutteli männynoksalla,
kertoili syksyn saapuvan
Kuurarouvaa odotteli,
pakkaspoikaa enteili

Talven mainitsi ohimennen,
pakkasen purevan kertoi
Lumivaipan valkoisen tahtoi lisäksi untuvapeiton

Näitä haasteli tintti oksallaan,
tuo tirskuttaja aamuinen
Lennähti kepeästi laulellen,
kenties huomenna tapaamme jälleen

Aavistus

Hentoinen tuulenvire hyväili kasvojani,
tuoksui syksyltä
Pilvet näyttivät raskaimmilta kuin muutama viikko sitten

Jostain lennähti vesipisara poskelleni,
keltainen lehti leijaili porraspieleen
Luonto pukeutuu hiljalleen väriloistoonsa

Vuodenajan vaihtumisen lumoissa askellan
järven rantaan ja kerään katseellani kesän
viimeiset rippeet matkaevääksi kohti talvea

Hetki

Tänään on se hetki,
hetki alkavan syksyn

Tänään on se hetki,
hetki aamukuuran ja ruskan

Tänään on se hetki,
hetki muuttolintujen ja putoavan lehden

Tänään on se hetki,
hetki kärpässienen ja karpalon

Tänään on se hetki,
hetki värin ja tummenevan illan

Aamulla

Siinä se kieppui,
tanssahteli kevyesti ja sulavasti,
kietoi itsensä ympärilleni,
lumosi ja verhosi olemuksellaan koko tienoon

Viehkeästi vääntelehti veden pinnalla,
sulavasti lipui varjokuvien yllä,
ketterästi väisteli auringon säteitä,
jätti jälkeensä lumouksen

Hetken tunsin olevani mukana,
kosteus hyväili kasvojani
Sitten se oli poissa,
usvaneito tanssahteli metsän siimekseen

Olenko se minä

Aurinko paistaa kirkkaasti pilvenraosta
siristelen silmiäni
Peilikuva hymyilee minulle
hymyilen takaisin
Lintujen laulukuoro enteilee kevättalvea
käännän katseeni puiden oksille
Nipistän itseäni
Olenko se minä ?
Hymyilen kilpaa auringon kanssa
ojennan käteni ja otan syliini koko maailman !

Osa minua

Älä rakkaani murehdi,
minä tulen, tulen yöllä,
hiivin hiljaa viereesi, kainaloosi,
iho ihoa vasten, me, kaipaus ja rakkaus,
heitän kuukkutinmurusia lähtiessäni,
hipaisen huulillani huuliasi,
kuiskaan korvaasi ja jätän osan itsestäni
tyynyn alle
ota se sieltä yksinäisinä öinä,
silloin kun kuukin valvoo eikä saa unta ja
levottomuus valtaa joka sopukan,
ota minut silloin, pidä lähelläsi, rakasta kuin et
ennen ole rakastanut ja nukahda aamunkoittoon,
tunne minut linnunlaulussa, virtaavassa vedessä, ilmassa
jota hengität,
siellä minä olen ja olen sinun, aina

En taakseni katsonut,
horisonttiin kuvasi maalasin
Vastarannalla yhä tuoksusi tunsin,
huulesi kosketuksen
Käännän kasvoni tuuleen,
huudan nimeäsi
Huuto sekoittuu meren pauhuun,
sade huuhtoo kyyneleet

Aika, onko se nyt ?

"Vaikka kuluisikin aikoja ettei minusta kuulu mitään
niin älä hetkeäkään luule etten välitä.
Kuljen silloin omia polkujani ja palaan,
kun aika on. "

Ehkä se aika on tänään...
Paljon on mahtunut viimeisiin viikkoihin; kipua, surua,
menetystä, pettymystä...
Siltikään en antaisi hetkeäkään pois.
Olen niitä kokemuksia viisaampi ja elämäni
on siltä osin rikkaampi.